Kaikki alkoi jo elämäni alkumetreiltä rakkaudesta
koiriin, ja matkan varrella tämä ei ole mihinkään muuttunut...
Lapsuuteni ensimmäiset koirat olivat cockerspanieli Niko ja
saksanpaimenkoira Rita, jotka sytyttivät minussa kipinän
koiramaiseen elämäntapaan jo pienestä pitäen. Niko siirtyi
sateenkaarisillalle vuonna 1995 ja Rita syksyllä 2002.
Noin puoli vuotta elimme ilman koiraa, kunnes ala-asteeni päätyttyä
kesäloman kynnyksellä vuonna 2003 tepasteli elämääni ensimmäinen ikioma
koirani, sileäkarvainen noutaja Laku (FI TVA BH
Flatkiss
Alexis Merlot). Olin tuolloin 13-vuotias. Laku oli oikea persoona
ja luonnetta ja omaa tahtoa siltä löytyi enemmän kuin seuraavista flateistani
yhteensä. Laku opetti minulle monet asiat kantapään kautta ja
matkamme oli välillä mutkikaskin. Viisautta ja älykkyyttä Lakusta ei
puuttunut, mutta tämäkin koitui usein haasteeksi. Se oppi asiat hetkessä,
mutta turhautui hyvin helposti toistoihin ja liian helppoihin
tehtäviin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna Lakua parempaa ensimmäistä
koiraa ja nelijalkaista opettajaa en kuitenkaan olisi voinut saada elämääni. Laku
opetti minulle äärimmäisen paljon koirien kouluttamisesta -
johdonmukaisuudesta ja periksiantamattomuudesta, mutta myös aidon
ystvyyden tärkeydestä ihmisen ja koiran välillä. Laku siirtyi
tähdeksi taivaalle syyskuussa 2013.

Laku 7v, Hämeenlinnan TOKO-koe 05/2010
Kesäkuussa 2006 elämääni
asteli Elämäni Eläin - LEO (C.I.B C.I.E POHJ & FI & DK & SE &
EE & LT MVA BALT & EE & LT & LV JMVA EE VMVA LTJV-07 EEV-14 EEVV-14
SEVV-14 TLNW-15 TLNVW-15 POHJ & FI & NO & SE TVA BH
Flat Power
Criminal Intent), jota toisinaan jo sen elinaikana eläväksi
Legendaksi kutsuttiin. Leo oli minulle enemmän kuin koira, se oli
uskollinen Ystävä, joka toi olemassaolollaan sellaista iloa
ympärilleen, jonka avulla olen selvinnyt elämässäni monista
vastoinkäymisistäkin. Kaikki ihana kuitenkin loppuu
aikanaan ja niin myös minun ja Leon ainutlaatuinen yhteinen taipaleemme tuli
päätökseensä vuoden 2015 syyskuussa.

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin,
teen vastoinkäymisistä voimaa..."
© Senni Husso

Seikkailujen vuosi 2013
Pohjoismaiden muotovalio ja Pohjoismaiden tottelevaisuusvalio
LEO
© Anu Leinonen
Leolla on aina ja ikuisesti erityinen paikka sydämessäni Elämäni
Koirana. Olen ikuisesti kiitollinen Leolle kaikesta siitä mitä se on
elämälleni antanut. Mihin ikinä tämä koiraharrastus ja elämä minua
tulevaisuudessa kuljettaakin, tulen aina tekemään kaiken sitä tyyliä ja elämäntapaa vaalien, mitä Leo minulle
opetti - Ilo ja ystävyys kaiken keskiössä. Heittäytyen
täydellä sydämellä jokaiseen hetkeen.

- Rakkain Ystäväni ikinä -
Veteran of Veterans 2015 Leo
© Outi Toni
Tällä hetkellä kotonani asustelee kolme koiraa - Leon jälkeläiset
Lumo (C.I.B FI & EE MVA
Starworkers Rock My World) ja
Lahja (FI & RU TVA FI MVA Flatkiss Guilty Intent) sekä
walesinspringerspanieli Julia (FI MVA
Westaway Beyond
Belief With Benton). Näistä luppakorvista voit lukea
enemmän niiden omilta sivuiltaan.
Lisäksi omistuksessani on Leon tyttärentytär Lucia
(Starworkers Xpensive Taste),
joka asustelee Salossa.

Lucia
© Hanna Keränen
Elämäntapani perustuu siis pitkälti rakkaudesta koiriin.
Koiraharrastuslajeista kolme ovat itselleni ylitse muiden - TOKO,
NOME ja näyttelyt. Pintaraapaisuna olen aikoinaan kokeillut myös
agilityä Lakun ja hieman Leonkin kanssa.
Päälaji koirieni kanssa on ainakin tähän asti ollut aina TOKO. Lahjan
kanssa kuulumme tällä hetkellä myös valtakunnalliseen TOKO-valmennusrenkaaseen.
Pidän tärkeänä myös flatin alkuperäisen käyttötarkoituksen
ylläpitämistä ja koirani pääsevätkin säännöllisen epäsäännöllisesti myös käytännön metsälle. NOME
(noutajien metsästyskoe) -juttuja harrastamme sen verran, minkä aika
vain antaa TOKOlta myöden.

Leo 7,5v TOKO-matkansa huipulla
seurailee tyttärensä Lahjan 5kk elämän alkutaivalta
Ruotsissa 09/2013, © Anu Leinonen
Leo vei minut mukanaan myös näyttelyharrastukseen syövereihin.
Ihana oma maailmansa sekin, jossa Leon kanssa sain kokea
ainutlaatuisia, varmasti ainutkertaisiakin huippuhetkiä.
Näyttelyt ovat kuitenkin lähellä sydäntäni, joten varmasti sekin
harrastus jossakin muodossa jatkuu myös tulevaisuudessa.


Ensimmäinen koirani Laku & Elämäni
koira Leo
06/2009, © Anu Vorobjev
|