|
14.6.2007 Vehmaa, NOU1
9.8.2008 Lahti, NOWT ALO1
21.9.2008 Perniö, NOME-B
ALO1
20.6.2010 Mänttä, NOME-B
AVO2

Leo & Jättijänis, maaliskuu -07
Leo käy silloin tällöin myös käytännön metsällä:
Syksyisin olemme käyneet sorsajahdeissa Parolassa ja
talvisin fasaanijahdeissa Norrbyn kartanon maastoissa.
TOKO
Leolle en ole ikinä asettanut suurempia tavoitteita TOKO-puolella ja alkuperäisen suunnitelman mukaan Leon kanssa ei
pitänyt ikinä edes kisata TOKOssa. Lakun kanssa on TOKOssa tahkottu enemmän ja vähemmän,
välillä kyllästymiseenkin asti.
Toisaalta TOKO tuo kuitenkin mukavaa vaihtelua
NOME-treenien
rinnalle ja vuosina 2010-2011 tilanne onkin kääntynyt jo niin päin,
että TOKOsta on kehittynyt se meidän päälaji NOMEn sijaan.
Leo on hyvin erilainen koira kouluttaa Lakuun
verrattuna. Se on opettanut minulle paljon uutta, joutuessani
paneutumaan vähän erityyppisiin ongelmakohtiin kuin Lakun kanssa. Leo on tehdessään tasaisempi kuin Laku, mutta se
viimeinen sähäkkyys ja ripaus terävyyttä Leosta uupuu, ainakin
vielä. Toisaalta Leossa on paljon hyviäkin puolia, sen kanssa ei
tarvitse taistella motivaatio-ongelmien kanssa - se on aina innokas
päivästä riippumatta ja alati heiluvasta hännästä on tullutkin Leon
tavaramerkki. Leo on myös tunnollinen tehdessään ja yrittää aina
kaikkensa tilanteessa kuin tilanteessa. Toisinaan liika innokkuus ja
tunnollisuus myös kostautuu yliyrittämisenä, jolloin tekniikka
kärsii. Tässä se haaste ja mielenkiinto Leon kanssa TOKOillessa
varmaan piileekin - saada nämä palaset hyvään balanssiin :)

TOKO-kisoihin tähtäävän treenaamisen aloitimme Leon kanssa vasta
keväällä 2009 Leon täytettyä kolme vuotta. Siihen asti treenailimme
vain perustottista NOME-B ja WT-kokeita varten. Kesän 2009 aika
saimme kuitenkin
ALO-luokan liikkeet kuntoon ja starttasimme ensimmäisissä TOKO-kisoissa elokuun 2009 alussa Loviisassa. Sieltä napsahtikin
ykköstulos ja parin kuukauden päästä tästä oli myös TK1-koulari plakkarissa.
Loppuvuodesta 2009 starttasimme vielä pariin otteeseen AVOimessa luokassa ja sieltä saimme kaksi AVO1:tä. Maaliskuussa
2010 kolmannen AVO-startin myötä oli
TK2-koulutustunnuskin saavutettu.
Syyskuussa 2010 starttasimme
kertaalleen voittajaluokassa ja ykköstuloksen siivittämänä
siirryimmekin sitten erikoisvoittajaluokkaan.
Keväällä 2011 oli aika korkata erikoisvoittajaluokka ja ensimmäinen
EVL1 saavutettiin toukokuussa 2011. Kesä-heinäkuu pidettiin
kisataukoa, elokuussa oli pari koetta, joista toisesta saatiin EVL1
ja syyskuussa viikon sisään tahkottiin kolme ykköstä ja FI
TVA-titteli! Valioitumisen jälkeen olemme TOKOilleet vielä silloin
tällöin ja vuoden 2011 aikana olemmekin saaneet kasaan yhteensä 6
EVL1-tulosta.

5.8.2009 Loviisa ALO1, 182p. sij. 1.
14.8.2009 Tampere ALO1, 186p. sij. 3/14
18.10.2009 Huittinen ALO1, 175p. sij. 2/15 => TK1
31.10.2009 Mänttä AVO1, 179p. sij. 1/8
14.11.2009 Harviala AVO1, 188p. sij. 3/8
7.3.2010 Kangasala AVO1, 177,5p. sij. 1/8 => TK2
11.9.2010 Espoo VOI1, 291p. KP sij. 1/12.
=> siirto EVL
9.5.2011 Jokela EVL1, 272p.
sij. 3
3.8.2011 Kangasala EVL1, 263p. sij. 1.
17.9.2011 Hämeenlinna, EVL1, 281p. sij. 1. => FI TVA
18.9.2011 Valkeakoski, EVL1, 257p. sij. 2.
24.9.2011 Espoo, EVL1, 264,5p. sij. 2.
10.12.2011 Lempäälä, EVL1, 283,5p. sij. 2/13

NÄYTTELYT
Leo avasi näyttelyuransa virallisesti tammikuussa 2007 Turku
KV:ssa.
Sen jälkeen näyttelyitä onkin kierrelty enemmän ja
vähemmän,
useat Suomen paikkakunnat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella
ja kehiä on tullut kierrettyä myös Baltian maita ja Ruotsia myöten.
Tällä hetkellä suurimmat tavoitteet näyttelypuolella on Leon osalta
saavutettu, joten nykyään Leo käy kehissä pyörähtelemässä
epäsäännöllisen säännöllisesti.

Kevään ja kesän 2007 saldona Leo sai Baltian maista
muutamat tittelit:
LTJV-07, BALT JMVA, EE JMVA, LV JMVA ja
LT JMVA.
Syksyn 2007 näyttelysaldona Suomesta ROP, CACIB, 3xSERT ja
VARA-SERT. Keväällä 2008 napsahti vielä pari SERTiä ja Joensuu
KV:ssa viimeisen SERTinsä myötä Leo saavutti FI MVA-tittelin.
21.12.2008 Leosta tuli myös C.I.B sekä LT MVA sen saatua
CACIBin ja SERTin Vilnan KV-näyttelystä.
7.6.2009 Leo sai Eestin Voittaja -09 näyttelystä Eestin
SERTin & CACIBin,
ja saavutti samalla EE MVA-tittelin.
Vuosi 2010 oli Leon osalta varsin hiljainen näyttelyrintamalla, vain
muutama näyttely tuli käytyä. Yksi ROP & CACIB saatiin kuitenkin
tällekin vuodelle, Kuopio KV:sta, elokuussa 2010.
Vuonna 2011 Leo saavutti monia hienoja tuloksia näyttelyrintamalla.
Leon näyttelyvuosi tuli avattua varsin ikimuistoisesti
Lahti KV:ssa, jossa Leo oli ROP sekä RYP-1!! Toinen varsin
ikuimuistoinen päivä koettiin SNJ:n päänäyttelyssä lokakuussa, jossa
Leo oli ROP 138 flatin joukosta ja päivän päätteeksi vielä
BIS-2. Vuoteen 2011 mahtui myös lisäksi kolme muuta ROPpia, sekä
RYP2- ja 2xRYP3-sijoitukset sekä kaksi VSP:tä ja 3 CACIBia.
Ruotsissa kävimme Leon kanssa kertaalleen, sieltä kotiin tuomisina
CACIB ja vara-SERT.

Lahti KV, Leo RYP-1
Syksyllä 2006
Leo kiersi muutamat pentunäyttelyt/pentuluokat, joista saldona
5xROP-pentu, 1xVSP-pentu,
RYP2- ja RYP3-pentu, BIS2- ja
BIS3-pentu.

Leo 4kk
~ Muutama arvostelu matkan varrelta ~
"Beautiful dog. Excellent type. Combines substance with elegant. It's
masculine without being too much. Head in one piece. Well angulated both
ends. Good topline and tailset. Moves excellent from both ends."
- Turku KV 2012, Espen Engh, Norja -
___________________________
"Classical head and expression. Excellent
topline. A little heavy over his shoulder, otherwise very good
angulations both ends. Good ribcage.
Strong in loin.
Good bone, feet and coat. A true "flat" both in
temperament and
in looking, always happy and in the move."
- Suomen Noutajakoirajäjestön päänäyttely
2011, Agneta Cardell, Ruotsi -
___________________________
"Tasapainoinen jalo kokonaisuus. Tyylikäs pää. Kaunis ilme.
Erinomainen kaula ja ylälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa.
Hyvät raajat. Liikkuu ja esiintyy hyvin."
- Lahti KV 2011, Tiina Illukka -
___________________________
"Puhutteleva kokonaisuus. Erittäin kaunis pää ja ilme. Elegantti
ja hyvin asettunut kaula. Hieno ylälinja. Hyvin kulmautunut. Hyvä
luusto ja tassut. Liikkuu ihanalla drivella ja tyylillä. Hyvä turkin
laatu. Erinomainen temperamentti.
Käyttää häntäänsä!"
- Helsinki KV 2010, Ragnhild Ulin -
___________________________
"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunislinjainen nuori uros, jolla
on erittäin kaunis pää ja hyvä ilme. Kaunis kaula ja kiinteä, hyvä
ylälinja. Olkavarsi voisi olla hieman pidempi ja viistompi. Muuten
erittäin hyvin kulmautunut. Oikeanmallinen runko. Hyvä eturinta.
Keskivahva luusto. Oikea-asentoinen häntä. Erinomainen turkin laatu.
Liikkuu vapaalla, kauniilla askeleella. Miellyttävä luonne."
- Seinäjoki KV 2007, Tarja Hovila -
___________________________
"Tasapainoinen, kompakti, hyvin
rakentunut urospentu. Hyvä luusto ja lupaava pää. Lupaava eturinta. Hyvä
rintakehä. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Erinomainen esiintyminen
ja hyvä häntä. Ulottuvat ja ryhdikkäät sivuliikkeet. Hurmaava
kokonaisuus."
- Pentunäyttely Lahti 09/2006, Elena
Ruskovaara -
Lisää arvosteluja luettavissa uutisista >> |